Hyppää sisältöön
Soita

Henri Kaivanto

Varustelijan työssä tarvitsen monipuolista osaamista

13.10.2022

Henri Kaivanto: Varustelijan työssä tarvitsen monipuolista osaamista

Henri Kaivanto, asentaja (kevytvarustelu)

Tulin Rotatorille aikanaan työharjoitteluun ja vuonna 2017 minusta tuli virallisesti rotatorilainen kun solmin toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen. Olen asentajana kevytvarustelun puolella Rotatorin Pirkkalan toimipisteessä, jossa työtehtäviini kuuluu kurottajien, trukkien ja henkilönostimien varustelua.

Varustelijan työssä tarvitsen monipuolista osaamista. Metalli- ja sähkötöitä täytyy osata tehdä. Hitsaustaidot ovat tärkeitä, kuten myös hydrauliikkaosaaminen. Rotatorilla aloittaessa minulla oli perustaidot hallussa näistä kaikista. Työn tekeminen on totta kai opettanut paljon lisää ja aina oppii hieman paremmaksi.

Tavallinen työpäiväni sisältää monipuolisia ja vaihtelevia asennustehtäviä. Teen koneille saapumistarkastuksen sekä koeajon, jonka jälkeen ajan koneen sisälle varusteluhalliin ja työ jatkuu siellä. Varusteluhallissa kone varustellaan niillä varusteilla, jotka asiakas on meiltä tilannut. Lopuksi teen koneelle luovutustarkastuksen. Työni parhaita puolia onkin juuri se, että saan vapaasti ja rauhassa varustella koneen valmiiksi asti. Saan itsenäisesti hoitaa koko varusteluprosessin aina saapumistarkastuksesta luovutustarkastukseen, ja huolehtia siitä, että kone on varusteltu asiakkaan tilaamilla varusteilla. Vaikka työ on itsenäistä, niin meillä on kevytvarustelussa hyvä kolmen hengen tiimi, ja voimme luottaa toistemme tukeen esimerkiksi ongelmatilanteissa tai silloin kun edessä on jotain uusia asioita. Yhdessä selvitellään ja pohditaan asioita, mikäli tarvetta tulee.

Pidän Rotatorilla erityisesti siitä, että täällä ollaan joustavia ja asiat ovat sovittavissa. Omat menot ovat aina olleet sovittavissa työnantajan kanssa, ja puolin ja toisin on joustettu. Olen myös saanut kouluttautua työni ohessa. Suoritin tänä vuonna ajoneuvoalan ammattitutkinnon ja aikaisemmin olen käynyt myös henkilönostintarkastajakoulutuksen. Rotatorin tarjoamista eduista työterveyshuoltoon olen erittäin tyytyväinen ja virike-etua käytän aktiivisesti. Kaiken kaikkiaan täällä on hyvä olla töissä.

Kiinnostaako ura Rotatorilla?