Pitkälti Rotatorin merkeissä
Kiiminkiläinen Maarakennus Ville Niemelä Oy on monipuolinen maarakennuksen ammattilainen. Yrityksen työkohteita ovat muun muassa rakennusten pohjatyöt, kunnallistekniikka, tietyöt ja tuulivoimaloiden tiet ja maarakennus. Parhaillaan on käynnissä parinkin tuulivoimalan perustaminen Kyyjärvellä ja Siikajoella.
Niemelän palveluksessa on noin 40 työntekijää ja konekalustoa 13 tela-alustaista kaivukonetta 4,8 tonnista 53 tonniin, pari pyöräalustaista kaivukonetta, viisi pyöräkuormaajaa, kolme jyrää, pari dumpperia, kaksi puskukonetta, tiehöylä ja kolme kuorma-autoa.
Kaikki kaivukoneet ovat Hitacheja, jyrät Bomageja, dumpperit Bellejä, Pari pyöräkuormaajakin on Hitachi ja iskuvasarat Furukawaa. – Isä on urakoinut Kaivinkoneilla/metsäkoneilla ja sen myötä tuli myös aikoinaan ensimmäinen Hitachi. Sen puikoissa alkoi minun urani alalla, kertoo Ville Niemelä. Hyvät kokemukset silloin Hitachista ja Rotatorista veivät konekaupoille Rotatorille myös, kun omaa yritystäni eteenpäin olen vienyt. Vuosien saatossa yhteistyö on tiivistynyt ja nyt koneet tulevat valmiiksi varusteltuina valmiina töihin ja huoltosopimukset takaavat tehokkaan työskentelyn.
Kyyjärven tuulivoimalatyömaalla Ari Pähtilä ja Kari Laitinen ovat uudenkarheilla Hitacheilla töissä. Arilla on maarakennustöissä palveluvuosia yli 30 ja hän on kokenut koneiden kehittymisen. – Nyt on hytistä päästy ohjaamoon ja kuljettajan viihtyvyys ja jaksaminen ovat hyvällä tasolla. Samoin tehokkuus ja polttoainetalous ovat jälleen parantuneet, sanoo Ari. Uusi 7-sarjalainen ZX350LC-7 on ollut nyt Arilla ajossa noin kuukauden ja tunteja kertynyt vähän vajaa 300. Ainahan näissä parannettavaa on, mutta varsin hyvällä tasolla jo ollaan, sanovat Ari ja Kari.
Siikajoella Aleksi Rehu lastaa Hitachilla Bellin B45E dumpperia ja ajaa hiekat runsaan kilometrin päähän. Kaivukoneella normaalisti operoiva Aleksi on muutaman päivän tuurannut myös dumpperikuskia ja on päässyt hyvin sinuiksi Bellin kanssa. – Hyvin tämä etenee pehmeällä täydelläkin kuormalla ja hallinta on helppoa. Ohjaamo on myös miellyttävä ja pölyt pysyvät ulkona, sanoo Aleksi. Hyvä se on työmaata katsella välillä toisesta kulmasta täältä dumpperin ohjaamostakin. Talvella Aleksin voi nähdä moottorikelkan selässä huimia voltteja tekemässä.
Villen velimies Valtteri Niemelä vetää Siikajoen työmaata Työmaapäällikkö Jarkko Anttilan kanssa ja ajaa myös kaivukonetta. – Täällä meillä on noin 20 yksikköä töissä ja lisäksi aliurakoitsijoita. Rakennamme ja kunnostamme teitä yli 27 kilometriä ja perustamme asennus ja kuorman purkualueet sekä kaivamme yli 23 kilometriä kaapelia maahan, kertoo Valtteri. Ammattitaitoinen henkilökuntamme on tästä Oulun ympäristöstä. Kokemusta on osalla jo yli 30 vuotta ja nuoremmille sitä kertyy joka päivä lisää hyvin opitun päälle.
Teksti ja kuvat: Hankintavinkit / Jarmo Syvänen