Hyppää sisältöön
Soita

Yhdessä ylöspäin

Luottamus ja luotettavuus tärkeintä.

15.8.2019

Yhdessä ylöspäin

Oulussa toimiva LainaLift Oy on henkilönostimien vuokraamiseen erikoistunut perheyritys, jonka toiminta alkoi rakentua 1980-luvun alussa hinattavien DINOjen perustalle. Rotatorin kanssa käynnistynyt yhteistyö on samalla jatkunut keskeytyksettä jo 35 vuotta.

Eero Tiikkala osti vuonna 1984 Rotator Oy:ltä kaksi uutta DINO 80 -henkilönostinta, sillä Eero oli havainnut laitteiden edut toimiessaan maansiirtourakoitsijana erilaisilla työmailla. Tuolloin vielä melko harvinaiset henkilönostimet olivat kovasti tekemässä tuloaan, ja Tiikkala uskoi lujasti niiden mahdollisuuksiin. Sitä Eero tuskin osasi kuitenkaan arvata, että henkilönostimista tulisi seuraavien vuosikymmenten päätoimiala hänelle, sekä samalla Tiikkalan perheelle.

”15-vuotiaana lähdin ensimmäistä kertaa konetöihin, kun pääsin kaivinkoneen rasvariksi voimalaitostyömaalle”, Eero Tiikkala muistelee. Vuosi oli tuolloin 1955 ja alkupanos koneyrittämiselle asetettu. Kun kannuksia oli tarpeeksi hankittu, Tiikkala perusti oman pyöräkuormaajiin pohjanneen maansiirtoyrityksen, Palvelukone Eero Tiikkalan.

70-luvun lopulla toiminta alkoi kuitenkin vähitellen muuttaa suuntaansa. ”Maansiirtopuoli meni kovin kilpailluksi”, Eero kertoo ja lisää, että myös pyöräkuormaajan kanssa tapahtunut tasoristeysonnettomuus, joka oli vähällä viedä hengen, sai miettimään tulevaisuutta.

Kotimaisella kalustolla alkuun

Tulevaisuus näyttäytyi henkilönostinten muodossa. Rotator Oy oli jo maansiirtopuolelta tuttu talo Eero Tiikkalalle, ja 70-luvun lopulla edustuskseen olivat tulleet tuolloisen Kurpan Konepajan henkilönostimet, jotka edelleenkin tunnetaan kotimaisina Dinolift Oy:n DINOina. Ensin tehtiin kaupat kahdesta DINO 80 -mallista, vuotta myöhemmin kahdesta DINO 100 -mallista, ja muutaman vuoden päästä kalustoa olikin hankittu jo kymmeniä yksiköitä. LainaLift Oy perustettiin ensimmäisten koneiden myötä vuonna 1984, ja nyt 35 vuotta myöhemmin vuokrattavien henkilönostinten yhteismäärä on noin 100 kappaletta.

Lainalift ja DINO

Eero Tikkala kävi myös heti alusta hanakasti käsiksi tuotekehittelyyn henkilönostinten saralla. Hinattaviin laitteisiin kehiteltiin hydrauliseen rumpuvetoon perustuva Hydroller-siirtolaite, joita jälkiasennettiin aluksi omiin laitteisiin helpottamaan hinattavien laitteiden liikuttelua työmailla. Sana levisi pian, ja siirtojärjestelmää tultiin ostamaan kilpailijoidenkin toimesta. Laitteita myytiinkin runsaita määriä kansainvälisesti pitkin 80-lukua, kunnes laitevalmistajat toivat omat mekanisminsa markkinoille. Sittemmin LainaLift on tehnyt tuotekehittelyä vuorovaikutteisesti valmistajien kanssa mm. erilaisten prototestausten myötä.

LainaLift hydroller

Luottamus ja luotettavuus tärkeintä

90-luvulle tultaessa vuokravalikoimaan tulivat JLG-saksilavat ja hyvin pian ensimmäinen nelivetoinen JLG-kuukulkija. Saman vuosikymmenen alussa Eero Tiikkalan ja hänen vaimonsa Pirjon vetämän LainaLiftin toimintaan tulivat virallisesti mukaan myös perheen pojat Petri ja Sami, jotka nykyään pyörittävät yritystä. Kuukulkijat alkoivat yleistyä ja JLG valikoitui tässä kategoriassa päämerkiksi. Hinattavat DINOt säilyttivät kuitenkin vahvan jalansijansa, ja ovat edelleen hyvin kysyttyjä. ”Kyllähän sitä aikanaan ennustettiin, että kuukulkija tulee syrjäyttämään hinattavat nostimet”, kertoo Petri Tiikkala. ”Näin ei ainakaan meillä ole käynyt. Pitkien välimatkojen Suomessa hinattava laite on edelleen kilpailukyvyltään omassa luokassaan. Ja DINO on meidän olosuhteisiimme tehty merkki, johon on voitu luottaa”, hän jatkaa.

LainaLift ja JLG

Luottamuksesta puhuu myös Sami Tiikkala, viitaten myyntiin ja jälkimarkkinointiin. ”Rotatorin kanssa tärkein syy yhteistyölle on ollut luottamuksellisten henkilösuhteiden merkitys”, Sami luonnehtii. ”Kun vuosien varrella on tultu hyvin tutuiksi puolin ja toisin, on yhteistyö ollut helppoa. Ja myynti on ollut aktiivista ja ihmisläheistä alusta alkaen”, veljekset kertovat nyt jo 35 vuoden kokemuksella aiheesta.

Henkilönostimiin erikoistuneessa LainaLiftissä on vuosikymmenten aikana mietitty joitakin kertoja myös yleisvuokraukseen lähtemistä, mutta lopulta on aina palattu peruskuvioon. ”Tämä on meille kuitenkin sitä ydinliiketoimintaa, ja tähän keskittyminen on meidän vahvuutemme”, linjaa Petri Tiikkala. ”Meidän asiakaskuntamme koostuu hyvin monenlaisista ja monen kokoisista toimijoista, ja tavoitteemme on tarjota heille parasta palvelua ja kalustoa jatkossakin”.

Samaa mieltä poikien kanssa on myös isä Eero Tiikkala, ja tiivistää lopuksi sen, mihin perheyritykset parhaimmillaan perustuvat: ”onhan se ollut suuri onni, että oli pari tolkkua jätkää jatkamassa”, Eero hymyilee.

Lainaliftin omistajat Tiikkalat