Hyppää sisältöön
Soita
5.1.2021

Elina Valtatie - Kaikki lähtee työhyvinvoinnista

Kun työntekijä viihtyy työssään, näkyy se myös hyvänä asiakaspalveluna. Rotator huolehtii henkilökuntansa työhyvinvoinnista ja jopa yli 40 vuotiset työurat talossa kertovat omaa kieltään Rotatorista työnantajana.

 

Rotator –konserni työllistää yli 160 henkilöä eri työtehtävissä. Kehittääkseen henkilöstöhallintaa ja henkilöstöjohtamista, parantaakseen työviihtyvyyttä ja kuunnellakseen henkilökuntaansa entistäkin paremmin, perusti Rotator uuden henkilöstöhallintaan keskittyvän HR-asiantuntijan työtehtävän. Tehtävään valittu Elina Valtatie on innoissaan uudesta pestistään.

  • Olen ollut talossa jo viisi ja puoli vuotta töissä kirjanpitäjänä, joten henkilökunta ja toimiala ovat ennestään tuttuja. Nyt taloushallinto vaihtui henkilöstöhallintoon ja täytyy paljastaa, että juuri henkilöstöhallinto on ollut jo pitkään kiinnostuksen kohteena. Nyt vähän aikaa tätä tehneenä voin todeta, että tämä työ vie kyllä mennessään, sanoo Elina Valtatie.

Henkilökuntaa on kuunneltu tarkkaan kun uuteen tehtävään on mietitty henkilöä.

  • Olin maininnut, että minua todella kiinnostaa henkilöstöpuolen jutut. Kun uutta toimenkuvaa ehdotettiin minulle, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä.

Uusi työtehtävä tuo paljon vastuuta, mutta myös vapauksia tehdä siitä omanlainen.

  • Koska talossa ei aikaisemmin ole ollut HR-asiantuntijaa, sain aloittaa puhtaalta pöydältä rakentamaan henkilöstöhallintoamme. Tehtävä on vaativa, sillä alkuun suunnittelemme ja luomme toimintatavat ja –mallit, joiden mukaan toimintaa aletaan kehittämään eteenpäin. On hienoa päästä vaikuttamaan kaikkeen heti alusta alkaen.

Työnkuva on laaja.

  • Perusasioista on lähdetty liikkeelle. Teemme muun muassa työhyvinvointikyselyjä henkilökunnalle ja minun tehtävä on analysoida tulokset sekä reagoida niihin. On tärkeää, että työntekijää kuunnellaan niin ilojen kuin surujenkin keskellä. Lisäksi kerään HR-tiedot talteen yhteen paikkaan, kehitän rekrytointiprosesseja, huolehdin sisäisestä tiedotuksesta henkilökunnalle ja laadin koko henkilöstöä koskevan henkilöstö- ja koulutussuunnitelman. Uskon, että olen henkilöstöllemme helposti lähestyttävä henkilö, jolta voi kysyä mitä tahansa työasioihin liittyvää ja koitan auttaa parhaani mukaan. Nyt on selkeästi yksi kanava konsernin ja henkilökunnan välillä, valottaa Valtatie.

 

Rotatorilla vedetään yhtä köyttä

Rotator tunnetaan työmarkkinoilla vakaana ja luotettavana työnantajana. Pitkään toiminut perheyritys kiinnostaa työnhakijoita laajasti.

  • Meillä on hyvä mikstuura eri ikäisiä työntekijöitä ja talossa on hyvä yhteishenki. Kaikki vetävät yhtä köyttä ja eri osastojen välinen yhteistyö on tiivistä sekä toimivaa. Pisimmät yhtäjaksoiset työsuhteen ovat kestäneet jo yli 40 vuotta ja Rotatorilla on monia, jotka ovat tulleet ensimmäiseen työpaikkaansa aikanaan jääden vuosikymmeniä myöhemmin eläkkeelle samasta työpaikasta. Tämä jo kertoo, että meillä viihdytään. Tahtotila on kuitenkin tehdä Rotatorista entistäkin paremman työpaikan – hyvin viihtyvä henkilöstö on kunnia-asiamme.

Tänä päivänä on työnhakijan markkinat, kilpailu hyvistä työntekijöistä on alalla kovaa.

  • Kaikki haluavat parhaat tekijät itselleen, mutta pitää olla valmis myös panostamaan työntekijöihinsä. Me Rotatorilla pidämme henkilöstöstämme hyvää huolta, koulutamme heitä aktiivisesti ja tarjoamme halukkaille mahdollisuuden edetä ylöspäin eri työtehtävissä. Henkilökunta on yrityksen käyntikortti ulospäin asiakkaille ja hyvin viihtyvä henkilöstö näkyy positiivisena kaikessa tekemisessämme myynnistä jälkipalveluihin. Henkilöstö on yrityksemme tärkein investointi. Työhyvinvointia rakennetaan meillä yhdessä, päättää Valtatie.

Voisitko sinä olla uusi rotatorilainen?

Katso avoimet työpaikat tai täytä vapaamuotoinen hakemus