Hyppää sisältöön
Soita
22.11.2018

Tämä uusi Hitachi ZW150PL-6 on vastannut hyvin sitä, mitä olemme halunneet.”

Helsingin Jätkäsaari rakentuu hurjaa vauhtia ylöspäin. Työmaat ovat ahtaita ja liikennettä paljon, joten koneiltakin halutaan pientä kokoa, mutta suurta työtehoa. GRK Oy hankki Hitachi ZW150PL-6 -pyöräkuormaajan täyttämään tämän vaatimuksen.

Jätkäsaareen valmistuu lähivuosina reilun 100 hehtaarin alueelle 18 000 asukkaan ja 6000 työpaikan kaupunginosa. Lähes kaikki tämä koostuu uudisrakentamisesta, sillä aiemmin alue on toiminut etupäässä satama-alueena suurine kenttineen. Niinpä vieri vieressä olevat työmaat ovat ahtaita, mutta samalla niillä käsitellään suuria massamääriä, kuten vaikkapa Graniittirakennus Kallio Oy:n urakoiman Jätkäsaaren liikuntapuiston esirakennusvaihe 1:n työmaalla. Viiden hehtaarin kokoiseen puistoon tehdään tällä hetkellä paalulaattaa sekä kaasunkeräyskerrosta putkistoineen, sillä alue sijaitsee vanhan kaatopaikan mailla. ”Noin 3000 kuutiota 16-32-sepeliä levitetään 30 senttiä paksuksi kerrokseksi ja sen päälle valetaan vielä 48 senttiä paksu betonilaatta”, kertoo projektista vastaava Heikki Kairikko GRK Oy:stä. ”Hitachi tuli työmaalle toukokuussa 2018 ja sen pääasiallinen tehtävä on tuon sepelimäärän syöttäminen kaivinkoneille”, Kairikko sanoo. ”Työmaa on ahdas, joten autoilla tuota määrä ei ollut järkevä lähteä täällä siirtämään. Lisäksi kone on myös käynyt tarvittaessa muilla pääkaupunkiseudun työmailla, ja menee myös jatkossa saneerauskohteisiin, joissa kompakti koko tuo etua”, hän jatkaa.

Uusi kone kalustopankista

Työmaamestari Markus Jormanainen on muiden työntekijöiden tapaan ajanut konetta aina tarvittaessa, sillä jatkuvassa ajossa kone ei ole, vaan sitä käytetään aina tarpeen mukaan. Nyt mittariin on kertynyt noin 500 tuntia eli 100 tuntia kuukaudessa. Aivan uuden koneen saaminen työmaalle oli tietenkin jo itsessään positiivinen asia, ja kokemukset Hitachi ZW150PL-6 -kuormaajasta ovat vahvistaneet tuntumaa entisestään. ”Kokoluokaltaan kone on juuri sopiva tälle työmaalle. Aiemmin käytimme toisen merkkistä 18-tonnista konetta, jolla oli jo aika lailla ikääkin. Se tuntui ensinnäkin liian suurelta tänne ja korjattavaakin alkoi olla vähän väliä. Tämä mahtuu liikkumaan joka paikassa ja tuolla paaluviidakossa”, toteaa Jormanainen. ”Koneen teho sepelin kantamisessa on myös hyvä. Kolmivipuohjaus yhden joystickin sijaan tuntui aluksi hieman oudolta, mutta kun siihen tottui, sehän onkin itseasiassa todella toimiva ja tarkka”, hän jatkaa.

Kuten monissa suurissa taloissa, myös GRK:lla toimitaan koneiden suhteen kalustopankki-periaatteella. Koneet hankitaan yritykselle, ja eri työmaat vuokraavat niitä tarpeisiinsa sisäisesti. ”Olemme siis ikään kuin asiakas talon sisällä ja niinpä me, kuten asiakkaat yleensäkin, haluamme laadukasta kalustoa käyttöömme”, tiivistää Heikki Kairikko kalustotoiminnan periaatteita työmaiden näkökulmasta. ”Ja tämä uusi Hitachi on kyllä vastannut hyvin sitä, mitä olemme halunneet.”

Faktaa:

Graniittirakennus Kallio on vuonna 1983 perustettu yritys, joka on 2000-luvun myötä siirtynyt yhä vahvemmin infrarakentamisen pariin. Nykyisin infrarakentaminen on yrityksen päätoimiala ja vuonna 2017 GRK:n liikevaihto oli noin 170 miljoonaa euroa. Henkilöstömäärä talossa on yli 150.

Jätkäsaari on Helsingin kaupunginosa, joka on aiemmin tunnettu erityisesti Länsisatamasta. Tälle reilun 100 hehtaarin alueelle on rakennettu vuodesta 2010 lähtien uutta 18 000 asukkaan ja 6 000 työpaikan kaupunginosaa. Alueen rakentaminen jatkuu 2020-luvun loppuun saakka.

Katso Hitachi pyöräkuormaajaesite tästä!