Hyppää sisältöön
Soita

M&M Sundholm

Merlo ROTO 70.28 S PLUS

5.8.2021

M&M Sundholmille Merlo ROTO 70.28 SPLUS

Suomen ensimmäinen 7-tonnia nostava Merlon ympäripyörivä kurottaja

Forssan länsipuolella, Jokioisissa sijaitsevaa nostoalan yritystä pyörittää isä ja poika, Pentti ja Mikko Sundholm. Kahden miehen voimin nostourakoita tehdään 80 tonnin kapasiteetin omaavalla Grove GMK 4080-1-autonosturilla ja kahdella Merlon ympäripyörivällä kurottajalla. Vanhimman Merlo Roto 60.24MCSS koneen rinnalta vaihdettiin pois hyvin palvellut Merlo Roto 45.21KSC  ja sen tilalle tuli uusi  Roto70.28SPLUS -malli. Ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Ensimmäinen Merlo Sundholmille 2003

Pitkä yhteistyö Rotatorin kanssa kertoo tyytyväisyydestä koneeseen ja jälkimarkkinointiin. Aiemmasta pyörivästä koneesta saadun kokemuksen perusteella uusinkin on pyörivä. Eikä näillä nostokorkeuksilla juuri muulla työt sujuisikaan. Mikko Sundholm on ajanut hänkin kurottajilla jo vuosia. Taskussa on myös nosturikuljettajan tutkinto, vaikkei kurottaja sitä vaadikkaan. Monet asiakkaat arvostavat sitä.

Kysymykseen miksi Merlo, Mikko vastaa yksiselitteisesti.

– Kun erilaisia kurottajia työmailla on seurannut, niin tämä Merlo näyttää toimivan parhaiten. Toiminnallisesti ja teknisesti. Varsinkin edellinen, viitisentuhatta tuntia ajettu Roto 60.24MCSS -malli toimi ilman mitään ylimääräistä huolta. Vain normihuollot tarvittiin. Minun mielestäni tämä Merlo on paras kurottaja. Työmaalla ensimmäinen asia kun on, että kone on varmatoiminen. Työmaalle ei remonttia varten kannata ajella. Lisäksi meillä sama merkki mahdollistaa kaikkien työlaitteiden sopivuuden, kertoo Mikko.

Lisälaitteita on koura, vinssi, nostokoreja, kauhoja, sorkkia, teleskooppi-jibi ja ristikkopuomi.

Koneen seitsemän tonnin nostokyky ja etenkin 28 metriin nostava puomi riittää Forssan seudulla käytettyihin rakennuskorkeuksiin.

Mikko Sundholm nostaa. Vasta 85 tuntia ajettu Merlo 70.28 S+ on ehtinyt jo mukaan moneen asennustyöhön.

Merlon tekniikkaa

Merlon moottorina on 125 kW:n tehoinen, Ivecon konstruktioon pohjautuva FPT.  Stage IV-luokka syntyy SCR+DOC järjestelyllä. Hydrauliikka hoidetaan saumattomasti kahdella pumpulla. Vaihteisto on hydrostaattinen ja siirtonopeus 40 km/h. Ajomoottoreita on nyt kaksi. Molemmat ovat mukana kun voimaa tarvitaan. Luonnollisesti nelipyörä- ja rapuohjaus on mukana. Iso kone kääntyy ketterästi. Ohjaamo on ROPS-tasoa ja ilmastointi monisuutinjärjestelyllä ja kuivaustoiminnolla varustettu. Kurottajatöissä näkyvyyden tulee olla aina erinomainen.

Hallintakahvoissa on käden sähköinen tunnistus

Se merkitsee, että kun kuljettaja irrottaa käden kahvasta, kahvan toiminnot lukittuu. Kahvaan tarttuminen avaa jälleen lukituksen. Hieno järjestely. Sillä estetään kahvan tahattoman tönäisyn aiheuttamat vaaratilanteet. Kädet vain irti kahvoista, niin kone lukittuu.

Ohjaamo on moderni. Suuret lasipinnat ovat nekin omaa tuotantoa. Kun aikanaan Merlo ei saanut alihankkijoilta haluamiaan laseja, tehtaan omistaja osti naapurista lasitehtaan.

Yksittäisenä kuriositeettina koneesta voisi mainita neljän tukijalan ledvalaistusksen. Paitsi kuljettajan työtä, myös ympärillä liikkuvia helpottaa kun näkee missä leveälle ulottuvat tukijalat ovat.

Modulirakenteinen Merlo tarjoaa monia selkeitä ratkaisuja. Koneen päälle päästään molemmilta puolilta. Ohjaamo on irti rungosta ja monen eristyselementin varassa, takaosastaan kiinnitettynä.

Merlo on perheyritys

Noin 1500 henkilöä työllistävä, Italian keskivaiheilla Piemonten alueella sijaitseva yritys on perinteinen perheyritys. Ja monien menestyvien perheyritysten tavoin se sijoittaa tuotot (8,5% liikevaihdosta) takaisin tuotekehitykseen. Yrityksen perustaja, yli kahdeksankymppinen Amilcare Merlo on edelleen mukana päivittäisessä toiminnassa ja huolehtii siitäkin, että henkilökohtaisesti kättelee jokaisen vieraan tehtaalla.

90% koneista valmistetaan itse. Työstä tietenkin suuren osan tekevät 60 robottia ja 8 automaattileikkausasemaa. Pintakäsittelyyn on kiinnitetty erityistä huomiota. Pyörivien ja tavanomaisten kurottajien lisäksi tehtaalta valmistuu neljää muutakin tuoteryhmää, mm. betonisekoitinajoneuvoja ja Cingo-telakuljettimia.

– Merlon kurottajia on Suomessa jo yli 500 kappaletta ja myyntimääriin olemme tyytyväisiä. Runsas konemäärä on myös jalostanut koko jälkimarkkinointimme korkealle tasolle. Huollon sekä varaosien ja teknisen tuen ammattitaitoa kehitetään ja ylläpidetään säännöllisillä koulutuksilla, kertoo Rotatorin kurottajien myyntijohtaja Jorma Puhakka.

Kurottajan kuljettaja arvostaa vakautta

Sitä arvostavat myös nostokorissa työtä tekevät. Tukijalat vakuuttavat ja puomin päässä ja takana on kamerat. Pitkä perä on hyvin hallussa hyvällä kameralla ja näytöllä.

– Tämän kokoinen kurottaja on jo nosturin tuntuinen. Tehoa, painoa ja ulottuvuutta on riittävästi. Senpä vuoksi tätä ajamaan ei aivan ummikkoa voi päästää. Kone on peruskurottajaa  paljon tehokkaampi.

Me tehdään tavalliset huollot itse kaikkiin koneisiin. Rotatorin palvelut on tukeneet hyvin. Ja pitkä kokemus Merloista on osoittanut niiden olevan kannattavia hankintoja, päättää Mikko Sundholm.

Teksti ja kuvat: Juhani Viitanen/Hankintavinkit

Myynti

Puhakka Jorma

Myyntijohtaja

040 5562 774

Toimipiste: Vantaa, myyntialue: koko Suomi
kurottajat trukit

Jokela Ville

aluemyyntipäällikkö

040 8375 084

Toimipiste: Pirkkala, myyntialue: koko suomi
trukit kurottajat