Ohita valikko
3.12.2018

Jo ensimmäinen hankittu Hitachi herätti luottamusta.

"Hitachin käyttö on jouheaa, mutta tarkkaa. Siitä kiitos kuuluu täsmällisille hydrauliikan toiminnoille" kertoo Ahvenanmaalainen AX Schaktkompaniet Ab:n (SKAB) vetäjä Magnus Söderlund.

Ahvenanmaalainen AX Schaktkompaniet Ab (SKAB) luottaa Hitachin koneisiin. Ennestään runsas oranssien koneiden joukko kasvoi viime vuoden lopulla yhdellä minikaivukoneella, kun uusi ZX65USB-5 saatiin saarelle. Sen jälkeenkin on konekanta täydentynyt vielä yhdellä uudella Hitachilla, kun ZX160LC-6 luovutettiin SKAB:lle kuluvan vuoden alussa. Tapasimme yrityksen vetäjän, Magnus Söderlundin työn touhussa uuden minikoneen ohjaimissa Jomalan kirkkomaalla.

AX Schaktkompaniet on perustettu vuosituhannen alussa. Maarakennustyöt alkoivat tuolloin yhden kaivukoneen voimin. Ensimmäinen Hitachi, EX255, tuli käytettynä taloon vuonna 2006. Kyseinen kone on edelleen yrityksellä ja se on mukana jokapäiväisessä toiminnassa. Kaiken kaikkiaan SKAB:n historiaan kuuluu yhdeksän Hitachin kaivukonetta. Niistä kuusi muodostaa suurimmalta osin yrityksen tämänpäiväisen konekannan. Yhteensä kaivukoneita on kymmenkunta. Muutamia muun merkkisiäkin on kuskien mieltymyksien johdosta. ”Ehkäpä nekin vaihtuvat aikanaan Hitacheiksi. Jo ensimmäinen meille hankittu Hitachi herätti luottamusta. Sen käytössä ei ole ilmennyt ongelmia. Koneen käyttö on jouheaa, mutta tarkkaa. Siitä kiitos kuuluu täsmällisille hydrauliikan toiminnoille. Myös varaosien toimitukset ovat sujuneet hyvin, vaikka saarella ollaan. Keskimäärin paketti kilahtaa pihalle tai työmaalle 1–2 päivän sisällä tilauksesta. Toimitukset hoituvat Manner-Suomesta joko laivalla tai lentokoneella”, tuumaa SKAB:n Magnus Söderlund.

SKAB:n Hitachi-kaivukoneet asettuvat painohaarukkaan 6–26 tonnia. Vastikään hankittu kumitela-alustainen ZX65USB-5 on pienin kuuden tonnin painollaan ja vanhin EX255-telakone on suurin 26 tonnillaan. Muita Hitacheja ovat tela-alustaiset ZX130LCN, ZX160LC (uusin kone) ja ZX180LC sekä pyöräalustainen ZX140W.

”Vuositasolla koneiden mittareihin kertyy keskimäärin 1 800 käyttötuntia. Tehokkaimmassa käytössä on pyöräalustainen, jonka mittariin tulee vuodessa yli 2 000 tuntia”, laskeskelee Söderlund. ”Uusin ZX160LC toimitettiin siis vuoden alussa SKAB:lle ja sen yhteyteen liitettiin myös huoltosopimus. Huolloista saarella vastaa Rotatorin sopimushuolto Ålands Hugg ab”, kertoo puolestaan ZX65USB:n ja ZX160LC:n SKAB:lle myynyt Rotatorin Turun aluemyyjä Henry Leino.

Hänen vastuualueenaan on Turun ympäristön lisäksi lähes koko ruotsinkielinen Suomi Kokkolasta Kemiöön ja tietenkin myös Ahvenanmaa saaristoineen. Rotatorin vuokrakoneista vastaava Rotarent tarjoaa kaivukoneita myös vuokralle aina 50-tonnisiin asti. Magnus Söderlund onkin hyödyntänyt myös tätä palvelua silloin tällöin.

Maarakennusta saarella

Schaktkompaniet työllistää yhdeksän henkilöä. Kaikille löytyy siis oma kaivukone. Kalustoon kuuluu myös muutama pyöräkuormaaja ja dumpperi. Yritys on tehnyt ja tekee paljon tie- ja katurakennusta sekä asuinrakennusten ja teollisuushallien pohjia. Maarianhaminan välittömään läheisyyteen on syntynyt viime aikoina uusia asuinalueita sisältäen omakoti-, rivi- ja kerrostaloja. SKAB on hoitanut niiden katu- sekä muuta infrarakentamista. Lisäksi on hoidettu paljon alueille tulevien asuinrakennusten pohjatöitä. Työt jatkuvat edelleen. Saaren pääkaupungissa rakentaminen käy vilkkaana. Siitä osoituksena ovat kaupunkimaisemassa näkyvät monet torninosturit.

Maarianhaminan ohella SKAB toimii koko Manner-Ahvenanmaan lisäksi tarvittaessa maakunnan pikkusaarilla. Söderlund sanoo tehneensä urakkatarjouksia myös Manner-Suomeen.

Isojen seuraksi

SKAB:n Magnus Söderlund tavoitettiin uuden minikoneen ohjaimista Jomalan kirkkomaalla. Liikkeenjohdon toimien ohella hän tarttuu itse mielellään myös koneiden hallintalaitteisiin. Maarianhaminan naapurikunta Jomalan kirkon pihamaalla on käynnissä muistolehdon teko toisen jo olemassa olevan rinnalle. Työhön kuuluu pohjan kaivuuta ja soratäyttöä. Viimeistelyssä koneella nostellaan ja sovitellaan reuna- ja laattakiviä paikoilleen. Pisteenä iin päälle passataan paikoilleen vielä itse kivipaasi, johon muistolaatat sitten kiinnitetään. Kuvissa näkyy jo toinen olemassa oleva paasi.
Söderlundin mukaan uusi lyhytperäinen minikaivukone on verraton työkalu näissä ympäristöissä, vaikka juuri tällä työmaalla onkin riittävästi tilaa pyöriä. Aina ei niin kuitenkaan ole. Konkreettinen etu saavutetaan koneen keveydessä. Hautausmailla ja muilla kirkon lähialueilla ovat kulkureitit kuitenkin ahtaita ja nurmikot alttiita vaurioille. Nyt hankittu ZX65USB on mitoiltaan riittävän pieni, vaikkakaan ei pienin mahdollinen. Koneessa on kuitenkin Söderlundin mukaan uskomattoman paljon voimaa kokoonsa nähden. Isompia koneita paljon käyttäneenä hän hämmästeleekin tämän talon juniorin pippurisuutta. ”Minikoneiden ohjaamoita pidetään yleensä ahtaina, mutta tässä ohjaamossa ei siitä ole tietoakaan. Istuimelle ei tarvitse luikerrella, ja työolot ovat lähes isompien veljiensä kaltaiset. Hallintalaitteetkin ovat isommista malleista tuttuja”, sanoo Söderlund. Hänen mukaansa käytettävyys on erinomaista täsmällisten liikkeiden johdosta.

Tela-alusta mahdollistaa koneen käytön paikoissa, joihin pyöräkoneella ei välttämättä uskalla mennä. Toisaalta kumitelat avaavat ovia paikkoihin, joihin terästelaisia koneita ei edes päästettäisi. Puskulevy on myös erittäin käytännöllinen varuste minikoneessa tehden käytöstä vakaata keveydestä huolimatta. Kaivukoneen pieni koko ja keveys tehosta tinkimättä ovat SKAB:n miehille vielä uutta, mutta jo nyt on tullut runsaasti uusia ideoita, mihin tällaista pikkujättiläistä voisi käyttää.

Pirkkalassa varusteltu

SKAB:n uusi minikone on lisävarusteltiin lopulliseen kokoonpanoonsa Rotatorin Pirkkalan toimipisteessä. Mukaan liitettiin muun muassa kallistuva kauhanpyörittäjä, iskuvasara, automaattinen voitelujärjestelmä ja lisävaloja. Kaikkien lisävarusteiden toiminta testattiin perusteellisesti ennen toimitusta. Henry Leinon mukaan Rotatorilla on koko ajan paljon koneita pihalla nopeaankin toimitukseen. Mahdollinen lisävarustelun tarve on tällöin otettava huomioon. Söderlund toteaa lopuksi Ahvenanmaan työtilanteen olevan tällä hetkellä hyvä. Pieniäkin urakoita on paljon ja monissa niissä juuri Hitachi ZX65USB -minikaivukone lyhentää suoritusaikaa isompiin veljiinsä verrattuna.