Hyppää sisältöön
Soita
2.2.2022

Hitachin 7-sarjalainen ZX180LC-7 tositoimiin

Rotator toimitti 2021 vuoden lopulla tuposlaiselle Maarakennus Puhakka Oy:lle uuden Hitachi Zaxis 180LC-7 -kaivukoneen. Kyseinen kone edustaa valmistajan 7-sarjaa. Moottorina 20 tonnin koneessa on nyt 101-kilowattinen Yanmar, joka täyttää Stage V -päästömääräykset. Puhakalle toimitettu kone on kokoluokkansa ensimmäisiä seiskasarjan asiakastoimituksia Suomessa. Tapasimme Olli Puhakan uuden koneen ohjaimissa Limingan työmaalla.

Kalevi Puhakka aloitti koneurakoinnin 1980-luvun alussa traktorilanauksen merkeissä. Hän on ollut kalustoineen paljon mukana Oulun alueen moottoritie- ja muilla tietyömailla, ja on sitä edelleenkin. Vuosien saatossa urakointikalusto täydentyi Lännen-kaivurikuormaajalla, jota Kalevin pojat enimmäkseen operoivat. Ensimmäinen ympäripyörivä kaivukone tuli taloon vuonna -98. Kyseessä oli tuolloin käytetty Hitachi. Kalevin poika Olli Puhakka laskeskelee, että tämä uusin hankinta on järjestyksessään jo yrityksen kymmenes Hitachi.

Tuposlainen Maarakennus Puhakka Oy sai vuoden alussa työmaalleen Hitachin uutta 7-sarjaa edustavan Zaxis 180LC-7:n. Kone on kokoluokkansa ensimmäisiä 7-sarjan asiakastoimituksia Suomessa. Taustalla yrityksen toinen Hitachi (Zaxis 180LC-5).

Muita merkkejä ei kaivukoneissa ole ollut. Koneita on ostettu niin uutena kuin käytettynä. Tällä hetkellä kaivukoneita on käytössä kolme kappaletta, joista yksi on pyöräalustainen. Niiden lisäksi on Lännen-kaivurikuormaaja sekä traktorikalustoa, jota isä-Kalevi käskyttää poikien pysytellessä kaivuhommissa. Koneita siirretään omalla lavettikalustolla.

Taloille pohjia

Maarakennus Puhakan toimeksiannot ovat pääasiassa omakoti-, rivi- ja kerrostalojen sekä myös hallien ja liikerakennusten pohjatöitä. Tilaajana ovat rakennusliikkeet ja toimialueena Oulu lähiympäristöineen. Joskus kaivutöitä tehdään myös alueen kunnallissektoreille. Limingassa oli työn alla tyypillinen työmaa, pohjatöitä pientaloille.

Siellä veljekset Olli ja Tuomo operoivat kahdella Hitachi Zaxis 180LC -kaivukoneella. Ollilla oli allaan siis uusi seiskasarjalainen. Merkissä pysymisen syynä ovat olleet koneiden vähäiset viat ja toimintavarmuus, jonka Olli nostaa ykkösasiaksi. Syytä merkin vaihtoon ei hänen mielestään ole ilmaantunut missään vaiheessa. Kahteen edelliseen koneeseen Olli sanoo ajaneensa yhteensä yli 40 000 käyttötuntia kohtuuvähäisillä häiriöillä.

Rotatorin Oulun toimipisteen huolto saa Puhakoilta kiitosta. Asiat ovat hoituneet nopeasti ja luvatulla tavalla. Uuden Hitachi Zaxis 180LC-7 -koneen kaupat solmittiin Rotatorin konemyyjä Vesa Vartiaisen kanssa. Ollin ja Tuomon lisäksi Maarakennus Puhakan palveluksessa ovat myös perheen kolme muuta velipoikaa.

Ei se konekauppa aina niin vakava asia ole, kuten miesten ilmeistä näkyy. Vasemmalla koneen myynyt Rotatorin Vesa Vartiainen vierellään Olli Puhakka.

Hitachin uusin painos 20 tonnin painoisiin kaivukoneisiin on nyt nähty Zaxis 180LC-7, joka siis edustaa tekniikaltaan valmistajan 7-sarjaa. Hytti noudattaa nyt samaa tilavaa ja modernia linjaa, jota on jo nähty muissa eri kokoluokan 7-sarjalaisissa. Moottorina on Yanmarin 4,5-litrainen turbodiesel entisen Isuzun sijaan. Se täyttää Stage V -päästönormit. Pakokaasujen jälkikäsittelystä vastaa DOC, CSF ja SCR eli koneessa on ureajärjestelmä. Tehoa moottorista irtoaa 101 kilowattia.

Hydrauliikka on kokenut hienoisia komponenttimuutoksia. Nyt puhutaan HIOS V -järjestelmästä. Se tuo kuljettajalle muun muassa mahdollisuuden säätää itse hydrauliikan liikenopeuksia ja ramppeja. Asetukset tehdään koneen kosketusnäytöltä. Aikaisemmin nämä pystyi tekemään vain valtuutettu huoltokorjaaja.

Moottorina Hitachin uudessa 7-sarjan Zaxis 180LC:ssä on nyt 4,5-litrainen Yanmar.

Koneen huoltoa helpottaa sen oikean takakulman luukun taakse kerätyt suodattimet. Huoltotyö sujuu näin tukevasti maassa seisten. Koneessa on nyt myös moottori- ja hydrauliikkaöljyn kuntoa tarkkailevat anturit, jotka epäpuhtauksia tai muita öljyn ominaisuuksia laskevia tekijöitä havaittuaan lähettävät viestin myös valmistajalle.

Olli Puhakka sanoo uuden koneen käytön olevan pehmeää, mutta kuitenkin nopeaa. Hydrauliikka toimii tarkasti. Reagointinopeus käskyihin on hyvä ja puomin liikkeet ovat ripeitä. Silti toiminnot ovat jouhean nykimättömiä niin liikkeen alussa kuin lopussa. Ollin mukaan myös koneen käyntiääni on edeltäjäänsä pehmeämpi, josta on varmasti etua asutuksen lähellä työskenneltäessä. Polttoaineenkulutuksessa on vaikea sanoa vielä mitään, kun kone on ollut vasta hetken käytössä.

Ohjaamo on täynnä näyttöjä. Koneen oman kosketusnäytön lisäksi siellä on Leican iso näyttö sekä pienemmät Rototiltin ja pohjakameran näytöt. Jälkimmäinen näkyy lisähydrauliikan polkimen juuressa. Alhainen sijainti selittyy sillä, että katse suuntautuu muutoinkin alas, kun konetta siirrellään. Samalla näyttö on pois muusta näkökentästä.

Kustannuspaikalle

Koneen tilaus tehtiin viime kesän lopulla ja uusi seiskasarjalainen saatiin vuoden alussa työmaalle. Tehtaalta tullessaan tässä Puhakan koneessa oli leveämmät 800 millimetrin telalaput. Loput lisävarustelut tehtiin Rotatorin Seinäjoen toimipisteellä.

Puomin päässä on pihtivarusteinen Rototilt R6 -kallistuva kauhanpyörittäjä. Mittaustekniikasta vastaa Leican 3D-koneohjausjärjestelmä. Moottorin esilämmitystä varten on Webaston polttoainekäyttöinen lisälämmitin, joka on yhdistetty myös hydrauliikkaöljyn lämmityskiertoon. Koneeseen asennettiin lisää led-työvaloja. Niitä on Ollin laskujen mukaan nyt yhteensä 16 kappaletta.

Koneen omaa 270-asteen kamerajärjestelmää täydentämään asennettiin ylävaunun pohjaan lisäkamera, jolloin nähdään, mitä koneen alla kulloinkin on. Se on Ollin mukaan näppärä apu, kun väistellään kaivonkansia ja muita esteitä. Tälle pohjakameralle on ohjaamossa oma näyttönsä. Voitelusta huolehtii keskusvoitelujärjestelmä. Kaikki lisävarustelut toteutettiin Ollin pyyntöjen mukaisesti.

Ylävaunun alle on asennettu kamera, joka välittää näkymää telojen välistä.

Pääasiallisesti Puhakan koneissa on kiinni erilaisia kauhoja, mutta yrityksen työlaitearsenaalista löytyy myös iskuvasara, routapiikkejä, kouria ja kaapeliaura, joita tarpeen tullen voidaan hyödyntää.

Rakentaminen käy vilkkaana Oulun seudulla ja Olli Puhakkakin pitää yrityksensä työtilannetta hyvänä. Töitä riittää näillä näkymin jo pitkälle kesään. Uuden koneen myötä hän uskoo toimintavarmuuden edelleen parantuneen, joten työtkin sujuvat ripeästi.

Kuvat ja teksti: Konepörssi/Esa Suominen