Hyppää sisältöön
Soita

Hitachi ZX350LC-6 & Furukawa FXJ475

27.9.2021

Hitachi ZX350LC-6 & Furukawa FXJ475

“Kivi kuin kivi halkeaa”

Konevuokraamo Rotarent Oy vuokraa koneet ja lisälaitteet kaikkiin maarakennustöihin. Karjaalainen Oy Gebbelby Malm Ab tarvitsee vuosittain noin kuukauden ajan tehokkaalla iskuvasaralla varustettua konetta maakivien vasarointiin. Rotarentin kanssa räätälöitiin heidän tarpeet täyttävä erikoispaketti.

Rotarent Oy:n Ari Lepistö (vasemmalla) ja Gebbelby Malm Oy:n toimitusjohtaja Henrik Nyberg

1980-luvulla perustetulla Gebbelby Malmilla on pitkät perinteet erilaisista maarakennustöistä pääosin Karjaan alueella.

”Teemme monipuolisella kalustolla pieniä ja suuria maarakennus- sekä purku-urakkatöitä nykyisen Raaseporin alueella. Niiden lisäksi meillä on tässä Karjaalla oma soranottoalue, jossa murskaamme ja seulomme maa-aineksia niin omien työmaiden kuin muiden urakoitsijoiden tarpeisiin”, sanoo Gebbelby Malmin toimitusjohtaja Henrik Nyberg.

Raaseporin alueella töitä on riittänyt. Varsinkin viime vuosina maarakennustöiden määrä on kasvanut huomattavasti ja alueelle rakennetaan niin asutusta kuin liikekiinteistöjä hyvällä tahdilla. Raasepori sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä pääkaupunkiseudusta ja kasvua on näkyvissä.

Kaikkea ei kannata omistaa

Nyberg käyttää omien koneiden ohella välillä myös vuokrakalustoa – varsinkin erikoistöissä. Tälläista on esimerkiksi vuosittain tapahtuva maakivien vasarointi.

”Meillä on soranottoalueella myös paljon maakiviä, jotka vasaroimme murskattavaksi ja edelleen käytettäväksi. Se urakka kestää kahdesta neljään viikkoon ja siihen tarvitaan oma erikoiskalusto, jonka vuokraamme Rotarent Oy:ltä. Vuokraus on tässä tapauksessa ainoa järkevä tapa toimia – saamme huippukoneen töihin haluamallemme ajalle kiinteään hintaan ja myös maakivet tulee hyödynnettyä. Rotarentin Lepistön Arin kanssa hommat ovat pelanneet mainiosti”, kiittelee Nyberg.

Megakivien halkaisija

Työmaalla vuokralla oleva Hitachi ZX350LC-6 on tuttu kone Nybergille, mutta nyt puomin päässä on jotain aivan uutta.

”Aikaisemmin meillä on Furukawa FXJ375 -iskuvasara siinä, mutta se oli isoille maakiville hieman liian pieni vasara. Juttelimme Rotatorin porukan kanssa ja päätimme kokeilla laittaa koneeseen pykälää isomman, uuden 3200 kiloisen Furukawa FXJ475 -vasaran, joka osoittautui juuri oikeaksi näihin töihin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun noin isoa vasaraa kokeillaan 35-tonnisessa koneessa – Hitachi on pärjännyt hyvin eikä mitään ongelmia ole ollut”, kertoo Nyberg.

Furukawa FXJ475 ja Gebbelby Malm Oy:n toimitusjohtaja Henrik Nyberg

Vasarat ovat kehittyneet vuosikymmenten aikana hurjasti. ”Jos mennään ajassa kymmenen vuotta taaksepäin, niin silloin ei edes ajateltu isojen maakivien vasarointia, mutta nykylaitteilla se onnistuu hyvin. Käytäntö on opettanut, että isot maakivet tarvitset yli 3000 kiloisen vasaran ja Furukawa FXJ475 on oikea valinta siihen. Olemme hakanneet sillä jopa 5-7 kuutioisia kiviä, niissä megakivissä menee enemmän aikaa, mutta jokainen kivi on tähän mennessä haljennut. Varsinkin 1-3 kuution kivet menevät sillä mukavasti”, toteaa Nyberg lopuksi.