Hyppää sisältöön
Soita

ZX135US Lapin töissä

Luotettava valinta linja- ja maanrakennustöihin vaativissa olosuhteissa

28.4.2026

Hitachi ZX135US toimii Lapin vaativissa linja- ja maanrakennustöissä

Ivalossa toimiva Jannen ja Karin Kuljetus Oy on toiminut Lapin vaativissa olosuhteissa jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Yritys toteuttaa monipuolisia maanrakennus- ja kuljetuspalveluita laajalla alueella, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja työn luonne vaihtelee vuodenajan mukaan.

Vuonna 1999 perustettu yritys on kasvanut merkittäväksi paikalliseksi toimijaksi, jonka kalustoon kuuluu yhdeksän kaivinkonetta, joista suurin osa on Hitacheja, sekä kolme Hitachi-pyöräkuormaajaa.

– Tarjoamme kattavasti maanrakennustöitä: kaivutöistä pohjarakentamiseen sekä piha- ja tienrakentamiseen. Kuljetamme kiviaineksia ja hoidamme talvisin teiden ja piha-alueiden kunnossapitoa, kertoo yrittäjä Janne Laituri.

Yrityksessä työskentelee ympärivuotisesti noin 10 henkilöä, ja sesonkiaikoina työvoima kasvaa 3–4 lisähenkilöllä.

 

 

Toiminta-alueena koko Pohjois-Lappi

Jannen ja Karin Kuljetus Oy toimii laajalla alueella Ivalosta käsin, käytännössä Saariselältä aina Nuorgamiin saakka.

– Voisi sanoa, että se on meidän akseli – sillä välillä liikutaan, Laituri kuvaa.

Talvikausi tuo mukanaan kunnossapito- ja auraustyöt, eikä työt pysähdy missään vaiheessa vuotta.

 

 

Uusi Hitachi ZX135US sähkölinjatöissä

Tuorein kalustohankinta, Hitachi ZX135US, on suunniteltu erityisesti sähköverkon rakentamiseen ja siirtoihin. Kone on ollut käytössä maaliskuusta saakka ja saanut välittömästi positiivista palautetta.

– Hyvä palaute on tullut kuskeilta. Ei ole ollut moitteita – ja tuskin tulee, Laituri toteaa.

Kone on varusteltu linjatöihin räätälöidysti: mukana on pylväskauha, pyörittäjä, 3D-ohjaus sekä nostokalusto. Lisäksi Palfinger-nosturi on siirretty yrityksen aiemmasta koneesta ja integroitu uuteen kokonaisuuteen.

– Speksit otettiin vanhasta koneesta. Hydrauliikka toimii Hitachissa hyvin, ja nostimelle on omat linjat, Laituri kertoo.

Koneen noin 15 tonnin kokoluokka on valittu erityisesti Lapin olosuhteisiin ja kuljetuslogistiikkaan sopivaksi.

– Tämä koko on kuljetuskysymys. Kone menee vaihtolavalle, eikä aina tarvitse suurta lavettia. Pienille teille ei aina edes pääse isolla kuljetuksella, hän sanoo.

 

Linjarakentamista Inarinjärven rannalla

Kone on tällä hetkellä käytössä sähkölinjatyömaalla Inarinjärven rannassa Kuukasvaarassa, jossa rakennetaan uutta sähköverkkoa Ellappi Oy:lle.

– “Siirretään verkkoja lähemmäs tietä, ja uutta linjaa tulee useita kilometrejä,” kertoo koneen kuljettaja Kari Sverloff.

Sverloff on työskennellyt Hitachi-koneilla ja pylväsrakentamisessa jo pitkään, ja uusi kone jatkaa tuttua sarjaa.

– Ensitunnelma on hyvä. Kaikki toimii kuten pitää, ja työmaalla voi keskittyä tekemiseen, hän sanoo.

Erityistä kiitosta saa koneen toimivuus ja työskentelymukavuus.

– Tässä uudemmassa on kuljettajalle enemmän tilaa ja kaikki hallintalaitteet ovat helposti saatavilla, Sverloff lisää.

Koneella nostetaan ja asennetaan jopa 12–15 metrin pylväitä, ja korin avulla työskentely onnistuu turvallisesti korkeuksissa.

– Kyllä tämä on vähän kuin sveitsiläinen linkkuveitsi – moneen pitää taipua täällä, hän kuvaa.

 

 

Rotatorin jälkipalvelu ratkaisevassa roolissa

Lapin olosuhteissa huolto- ja jälkipalvelun merkitys korostuu. Pitkät välimatkat ja harva palveluverkosto edellyttävät nopeaa reagointia.

Jannen ja Karin Kuljetus Oy:lle Rotatorin palveluverkosto on ollut keskeinen osa yhteistyötä.

– Apua on saatu aina nopeasti. Kun ollaan kaukana palveluista, se on todella tärkeää. Rotatorin Rovaniemen toimipiste reagoi hyvin tarpeisiimme, Laituri painottaa.

Yrityksessä huoltoja pyritään myös keskittämään useamman koneen kokonaisuuksiksi, mikä tehostaa toimintaa.

– Otetaan usein pari konetta kerralla huoltoon, hän kertoo.

Nopea varaosalogistiikka tukee toimintaa myös vaikeissa olosuhteissa – tarvittaessa osat saadaan nopeasti toimitettua jopa kansainvälisen logistiikan kautta Ivalon lentokentälle.

 

 

Digitalisaatio ja 3D-ohjaus kasvussa

Yritys on ottanut käyttöön Novatronin 3D-koneohjausjärjestelmiä jo useissa koneissaan – yhteensä kuudessa.

– Niitä on otettu käyttöön kasvavassa määrin viimeisen viiden vuoden aikana, Laituri kertoo.

Oman tukiaseman avulla varmistetaan yhteydet myös haastavissa kohteissa. Tukiasema on pääosin omalla toimipisteellä, mutta on myös liikutettavissa tarpeen mukaan.

– Saariselällä oli katusaneeraus ja mökkityömaa, ja tukiasema oli kontissa mukana. Sillä saatiin varmat yhteydet ja työt tehtyä, hän kuvaa.

 

Kiviainekset ja paikallinen osaaminen vahvuutena

Yrityksellä on myös kaksi omaa soranottoaluetta, joista toimitetaan kiviaineksia eri tarpeisiin. Käytössä on muun muassa Metson seulakalustoa, jolla tuotetaan sepeliä, hiekkaa ja mursketta.

– Kalliomurskeiden toimitus on isossa osassa ja meillä on sen lisäksi hyvät luonnonsora-alueet. Meiltä saa eri laatuisia kiviaineksia tarpeen mukaan, Laituri kertoo.

 

“Kokonaisuus ratkaisee”

Jannen ja Karin Kuljetus Oy:n toiminta perustuu kokonaisuuteen: osaava henkilöstö, monipuolinen kalusto ja toimiva yhteistyö kumppaneiden kanssa.

– Luottamus, työn laatu ja paikallistuntemus, Laituri tiivistää.

Lapissa etäisyydet ovat pitkiä, mutta toimintamalli on selkeä.

– Kun koneet ja palvelut toimivat, pystytään tekemään työt ilman turhia seisokkeja, hän summaa.

 

Hitachi ZX135US Lapin vaativiin töihin

Hitachi ZX135US toimii Lapin vaativissa linja- ja maanrakennustöissä – käytännössä testattuna.
Jannen ja Karin Kuljetus luottaa koneen suorituskykyyn ja Rotatorin kokonaisuuteen, joka pitää työt liikkeessä myös haastavissa olosuhteissa. Katso video!

Apua oikean koneen valintaan

Etsitkö sopivaa konetta tai ratkaisua työmaalle? Maanrakennusmyyntimme auttaa valitsemaan kaluston, joka toimii arjessa ja pitää työt liikkeessä.

Tolonen Jouko

Maanrakennuskonemyynti

050 355 7580

Toimipiste: Rovaniemi, myyntialue: Pohjois-Suomi
maanrakennus hitachi bell metso

Helin Juhani

Maanrakennuskonemyynti

0400 721 200

Toimipiste: Pirkkala, myyntialue: Pirkanmaa
maanrakennus

Pylkäs Jussi

Maanrakennuskonemyynti

050 571 6065

Oulu, Kokkola, Kainuu
maanrakennus
Jari Koivusalo

Koivusalo Jari

Maanrakennuskonemyynti

040 7347 445

Seinäjoki ja Vaasa
maanrakennus

Leino Henry

Maanrakennuskonemyynti

0400 200 587

Lieto
maanrakennus

Ventomaa Tuomas

Maanrakennuskonemyynti

050 3440 363

Vantaa
maanrakennus
Vesa Vartiainen

Lehto Vesa

Maanrakennuskone- ja kurottajamyynti

040 7787 781

Toimipiste: Kuopio, Myyntialue: Kuopio, Jyväskylä, Joensuu
maanrakennus kurottajat
Janne Väistö

Väistö Janne

Maanrakennuskonemyynti

046 9228 202

Toimipiste: Vantaa Myyntialue: Kaakkois-Suomi, Mikkeli, Lahti, Vantaa
maanrakennus