Hyppää sisältöön
Soita
2.2.2022

Hitachi ZX130LCN-7 - Toyotan moottorilla eikä lainkaan urealaitteita

Suomen ensimmäinen Toyota-moottorilla varustettu tela-alustainen Hitachi ZX130LCN-7 kaivukone toimitettiin marraskuussa Pohjanmaalle. Ensikokemukset koneesta ovat olleet positiivisia.

Pirttikylässä, Närpiön kupeessa Pohjanmaalla maatalous-, metsä- ja maanrakennustöitä tekevälle Ekmanin perheelle toimitettu kone oli jo viides peräkkäinen Hitachi talossa.

”Tai jos tarkkoja ollaan, niin ensimmäinen oli Fiat-Hitachi ja neljä seuraava ovat olleet Hitacheja. Edellinen, vaihdossa mennyt kone oli 5-sarjalainen ja nyt uudella 7-sarjalaisella olemme työskennelleet parin kuukauden ajan”, sanoo yli 40 vuotta koneurakointia tehnyt Börje Ekman.

Uutta konetta hankittaessa ei merkistä jäänyt lopulta epäselvyyttä.

”Sanoin Rotatorin myyjälle Jari Koivusalolle, että laske meille sellainen paketti, ettei tarvitse muualta kysellä – eikä tarvinnut. Hitachi on tehnyt meihin vaikutuksen luotettavuudellaan ja edullisilla huoltokustannuksillaan. Edellinen kone oli meillä seitsemän vuotta ja kerran jouduimme siihen yhden letkun vaihtamaan normaalien huoltojen lisäksi, joten voidaan puhua kestävästä koneesta”, toteavat isä Börje ja poika Thomas yhteen ääneen.

Ekmanin Hitachin huolloista on pitkään vastannut Rotatorin sopimushuoltopiste Östec Machine Maalahdesta.

”Heidän kanssaan huolto on pelannut moitteettomasti, aina saa palvelua kun sitä tarvitsee – jopa vuorokauden ympäri”, kehuu Thomas Ekman.

Kone on monipuolisissa töissä omalla maa- ja metsätilalla, jonka lisäksi tehdään urakoita niin yksityisille kuin lähialueen yrityksille.

”Omissa töissä pääosassa ovat pelto-ojien kaivuut, metsärajojen siistimiset energiakouran avulla ja monenlaiset infratyöt kuten vesijohtojen kaivuut. Yksityisille teemme muun muassa talojen pohjia ja yrityksille sekä kunnille perinteisiä maanrakennustöitä sekä esimerkiksi kasvihuoneiden perustuksia”, listaa Börje Ekman.

Monipuoliset työt vaativat myös monipuoliset lisälaitteet.

”Meillä on useita eri kauhoja koneeseen kuten pelto-ojakauhaa ja perinteistä kauhaa. Kauhat ja kiinnikkeet tulevat meille Bäcklundilta Korsnäsistä, he tekevät laadukasta jälkeä. Koneessa on myös Engconin tiltti ja erillinen energiakoura metsätöitä varten.”

14-tonninen kone on juuri oikeankokoinen Ekmanin töihin.

”Hitachi ZX130LCN-7 on ketterä ja riittävän tehokas kone kaikkiin meidän tarpeisiin.”

Toyotan moottori vakuuttanut

Ekmanin koneessa on uutuutena hiljainen nelitahtinen, Stage V -päästöluokan Toyota 1KDE 74 kW -moottori.

”Vitossarjalaiseen verrattuna tuntuu, että tämä uusi kone on nopeampi käyttää ja se reagoi paremmin. Voimaa on riittävästi ja polttoaineen kulutus on ollut hieman pienempää”, kertoo Börje Ekman.

Toinen uusi asia, joka löytyy tai itse asiassa ei löydy, on urealaitteiden puuttuminen kokonaan ZX130 ja ZX135 -malleista.

”Tässä mallissa ei ole ollenkaan urealaitteita ja niiden puuttuminen ei ole mielestäni huono juttu”, kommentoi Thomas Ekman.

Tilava ja hiljainen ohjaamo

Ensimmäisten kahden kuukauden aikana isä Börje on viihtynyt enemmän Hitachin puikoissa.

”Kone on niin hyvä, että isä on sen ”vallannut” itselleen”, naurahtaa Thomas ja jatkaa: ”ensimmäisenä kiinnitin huomiota ohjaamon hiljaisuuteen kun kone tuli meille. Ajoin vanhan koneen lavetille ja hyppäsin heti perään tähän uuteen, niin ero oli todella iso.”

Uusien mallien suuremmat ohjaamotilat on tarjoavat hyvät tilat työskentelyyn. Kuljettajan mukavuuteen ja jaksamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Yksi muutoksista on ohjainten sijoittaminen kiinni istuimeen.

”Hetken oli totuttelemista, kun ohjaimet liikkuivat penkin mukana, mutta nopeasti siihen tottui ja nyt ne tuntuvat jo hyviltä muutoksilta”, kiittelee Börje Ekman.

Myös uusi LCD-näyttö ja kamerajärjestelmä saa kiitosta.

”Näkyvyys työkohteeseen on aina erinomainen 270-asteisen Aerial Angle -kameran ja uuden tarkan näytön ansiosta. Kamerat lisäävät niin työnopeutta kuin työturvallisuuttakin”, toteavat Ekmanit lopuksi.