Hyppää sisältöön
Soita

Valtavuokraus

2.2.2021

Asiakaslähtöistä vuokrauspalvelua ja laadukkaita koneita

Harjavaltalainen rakennuskonevuokraamo Valtavuokraus Oy on erikoistunut palvelemaan teollisuuden tarpeita. Joustava ja ammattitaitoinen asiakaskohtainen palvelu tekee Valtavuokrauksesta luotettavan kumppanin alueen teollisuuden toimijoille.

Valtavuokraus Oy on perustettu vuonna 1996 palvelemaan yrityksiä sekä yksityishenkilöitä rakennuskonevuokrauksen saralla. Toimipiste sijaitsee Satakunnassa Harjavallassa, joka on tunnettu vahvana teollisuuskaupunkina. Teollisuuden yritykset ovatkin Valtavuokrauksen suurin asiakaskunta, mutta koneita vuokrataan myös ympäri Satakuntaa ja tarvittaessa koko maan alueelle.

”Olemme erikoistuneet henkilönostinten vuokraukseen, mutta meillä löytyvät perustarvikkeet ja -koneet myös muuhun rakentamiseen. Omaa henkilönostinkalustoa on 50 yksikön verran ja kiireaikaan meillä on käytössä yhteistyökumppaniemme avulla yhteensä noin 90 nostimen arsenaali. Meillä on hyvä ja toimiva yhteistyö alan isojen toimijoiden kanssa, joten konemäärä on aina riittävä”, sanoo Valtavuokraus Oy:n yrittäjä Ville Rosendahl.

Rosendahl osti yrityksen itselleen pari vuotta sitten, toki talo ja toiminta oli jo tuttua ennestään.

”Olin jo ennen kauppaa työskennellyt Valtavuokrauksella kymmenen vuoden ajan. Kun yrityksen perustaja Hannu Koivisto alkoi miettimään myymistä ja tarjosi sitä minulle, en kauaa epäröinyt. Tuttu yritys, vahva asiakaskunta ja into tehdä tätä hommaa tekivät päätöksestä kohtalaisen helpon. Suoritimme Valtavuokrauksessa sukupolven vaihdoksen ilman sukulaisuussuhdetta”, valottaa Rosendahl kaupan syntyä.

Konepuolella satsataan laatuun

Kun asiakas tilaa työmaalleen koneen tai nostimen Valtavuokraukselta, tilaa hän samalla laatumerkin.

”Meillä tehtiin jo aikaa sitten linjan veto kaluston suhteen niin, että tarjoamme asiakkaillemme vain parhaiksi toteamiamme merkkejä. Nostinpuolella suosimme kahta isoa merkkiä, joista Rotatorin maahantuoma JLG on toinen”, sanoo Rosendahl

Ratkaisu on osoittautunut oikeaksi.

”Tänä päivänä asiakkaat ovat hyvin laatutietoisia ja tietävät mitä haluavat. Meillä on uudehko konevalikoima ja asiakas saa aina varmasti hyvin huolletun sekä toimivan koneen työmaalleen.”

Yksi kriteereistä konemerkkejä valittaessa oli niiden kestävyys.

”Nostinten tulee kestää kovaakin käyttöä ja erilaisia olosuhteita. Toimimme vahvasti teollisuuden kanssa ja sillä puolella olemme huomanneet, että koneet kuluvat yli tuplasti normaalia käyttöä nopeammin. Työympäristöt ovat vaativia ja hapot ym. syövyttävät ja ruostuttavat koneita. Olemme todenneet, että nyt käytössä olevat merkit kestävät parhaiten meidän asiakkailla.”

JLG-henkilönostimista Rosendahl käy kauppaa nostinmyyjä Terho Laineen kanssa.

”Rotator on ollut meille hyvä yhteistyökumppani ja Valtavuokraus on jo perustamisestaan lähtien ostanut koneita heiltä. Iso ja vakaa talo, josta saa tarvittaessa apua niin teknisissä kuin huoltoon liittyvissä asioissa. Terhon kanssa kaupankäynti on sujunut mukavasti ja koneita hankitaan tasaiseen tahtiin.”

Kaikki lähtee asiakaspalvelusta

Valtavuokraus on pienehkö toimija alalla, jolloin elinehtona on viimeisenpäälle viritetty palvelutaso.

”Kyllä tälläkin alalla kaikki lähtee toimivasta asiakaspalvelusta, me haluamme olla lähellä asiakasta ja tehdä konevuokrauksesta mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Tunnemme asiakkaamme ja heidän tarpeet, lisäksi pienenä toimijana pystymme myös olemaan ketterä ja mukautua nopeasti myös muuttuviin tarpeisiin.”

Uusin kehitys palvelupuolella on oman kuljetuskaluston hankkiminen.

”Vuosi sitten hankimme oman kuljetusauton, joka on varustettu koukkulavalla sekä omalla mittatilaustyönä teetetyllä henkilönostinten kuljetukseen valmistetulla lavalla. Oma auto takaa toimitusvarmuuden ja aikataulujen pitävyyden. Koneet toimitetaan metrilleen oikeaan paikkaan ja sovitussa aikataulussa”, sanoo Rosendahl.

Oma kuljettaja auttaa tarvittaessa myös koneen käytössä.

”Meitä on talossa neljä henkilöä ja kaikki osaavat antaa laitteillemme tarvittaessa peruskoulutuksen paikan päällä. Kun kuljetamme koneen työmaalle ja kone ei ole tekijälleen tuttu, niin kuljettajamme perehdyttää sen käytössä. Näin saadaan koneet heti töihin ja niitä käytetään myös oikein”, toteaa Rosendahl lopuksi.

Ota yhteyttä Rotator Oy:n henkilönostinmyyntiin

Terho Laine

Laine Terho

Tuotepäällikkö

040 5165 600

Toimipiste: Vantaa, myyntialue koko Suomi
nostimet ja nosturit
Vesa Valtonen

Valtonen Vesa

Myyntijohtaja

040 0622 873

Toimipiste: Pirkkala, myyntialue koko Suomi
nostimet ja nosturit