Varaosat nopeasti ja luotettavasti Rotatorilta
Rotatorin varaosien päätoimipisteessä Vantaalla riittää vilskettä. Vuositasolla varaosatiskin kautta kiertää yli 60 000 eri nimikettä toimitettavaksi asiakkaille.
Hyvien logistiikkayhteyksien varrella sijaitsevassa Vantaan toimipisteessä sijaitsee myös Rotatorin varaosien keskusvarasto. Sijainti on logistisesti hyvä ja Vantaalta on mahdollista toimittaa nopeasti varaosia ympäri Suomen.
”Myös Helsinki-Vantaan lentokenttä on aivan Rotatorin Vantaan toimipisteen vieressä, joten esimerkiksi osat joko Hitachin Hollannin tai Japanin päävarastoista saadaan nopeasti jakeluun”, sanoo Rotator Oy:n varaosapäällikkö Mika Kola.
Varastoitavien osien valinta tehdään vuosikymmenten kokemuksella. ”Meillä on selkeät tilastot siitä, mitä kulutusosia kuluu Suomessa käytössä eniten ja sen mukaan olemme rakentaneet varastomme. Vantaan toimipisteen lisäksi perushuolto-osat löytyvät kaikista omista toimipisteistämme Suomessa. Myös niiden valikoima on tarkkaan suunniteltu alueellisten tarpeiden mukaan mahdollisimman kattaviksi. Tällä hetkellä meillä on 4500 eri varaosanimikettä varastoituna yleisimpiin käytössä oleviin konemalleihin, joiden lisäksi pidämme varastossa vanhempiin malleihin tarkoitettuja yksittäisiä varaosia”, kertoo Kola.
Kaikkeen ei voi etukäteen varautua, joten toimitusketjun täytyy pelata
”Kaikkia osia ei mitenkään voi varastoida meillekään, joten jos jotain ei löydy päävarastoltamme niin saamme sen tänne päämiehiltä usein jo seuraavaksi päiväksi. Näemme suoraan varastosaldot päämiestemme varastoissa, joten saamme heti asiakkaalle tarkan toimitusajan. Jos puolestaan toimipisteessämme esimerkiksi Rovaniemellä ei ole osaa ja se löytyy meiltä Vantaalta, toimitetaan se seuraavaksi päiväksi Rovaniemelle. Varaosapuolella Rotatorin asiakkaita palvelee kaiken kaikkiaan parikymmentä alan ammattilaista”, kertoo Kola.
Kola suosittelee käytettäväksi alkuperäisosia koneen maksimaalisen työtehon saavuttamiseksi
”Koneet on aina suunniteltu alkuperäisosien mukaan ja käyttämällä niitä varmistaa oikeat huoltovälit, koneen parhaan suorituskyvyn sekä jälleenmyyntiarvon. Alkuperäisosa saattaa olla tarvikeosaa kalliimpi, mutta asiakas varmistaa koneen tehokkaamman käyttöasteen sen elinkaaren aikana. Lisäksi takuut säilyvät voimassa oikeanlaisten osien ja säännöllisten huoltojen myötä. Osien lisäksi esimerkiksi alkuperäisten öljyjen käyttö pidentää koneen käyttöikää. Hitachin alkuperäisissä hydrauliöljyissä on pitkä 5000 tunnin vaihtoväli, joten niiden laadussa ei kannata säästää”, Kola neuvoo.
Hitachin peruskunnostetut komponentit
Varaosapuolella Hitachi tarjoaa vaihtoehdoksi uusille komponenteille täysin peruskunnostettuja ja Hitachin tiukkojen laatuvaatimusten mukaan läpikäytyjä vaihto-osia.
”Hitachilla on oma vaihtokomponenttitehdas, jossa kunnostetaan alkuperäisiä vaihto-osia uutta vastaavaan kuntoon. Meillä löytyy nopealla aikataululla toimitukseen muun muassa sylinterit, vaihtopumput, moottorit sekä kaikki yleisimmät isot komponentit. Ne ovat hinnaltaan edullisempia, mutta vastaavat laadultaan uutta osaa, takuu on 12 kuukautta. Hitachi vaihto-osa on järkevä valinta komponentteja koneeseen uusittaessa. Kysy lisää uusista sekä vaihto-osista asiantuntevilta varaosamyyjiltämme”, vinkkaa Kola lopuksi.