Yritys

Rotator Oy tuo maahan, markkinoi, myy ja huoltaa maarakennuskoneita, trukkeja, henkilönostimia, kurottajia, nostureita, maantiivistyskoneita ja iskuvasaroita. Rotatorin toiminta lähtee aina asiakkaan tarpeesta. Rotator on kumppani, jolle asiakkaan kilpailukyvyn parantaminen on aina ykkösluokan asia. Jotta koneet toimivat ja pyörät pyörivät enemmistö rotatorilaisista työskentelee huollon, varaosien, teknisen tuen ja muun asiakaspalvelun tehtävissä. Yli 60 toiminnan vuotta ovat osoittaneet, että tälle lupaukselle on pettämätön kate.Kaikki edustamamme merkit ovat tehokkaita ja varmatoimisia ja soveltuvat hyvin Suomen vaativiin olosuhteisiin.

Olemme tehneet samojen konevalmistajien kanssa yhteistyötä pitkään ja tuloksellisesti, pisimmät yhteistyökumppanuudet ovat yli 40 vuotta. Keskeisessä asemassa on henkilökunnan jatkuva koulutus yhteistyössä päämiestemme kanssa. Myös asiakkaiden koulutus lisääntyy jatkuvasti. Näin varmistamme, että koneiden käyttö on entistä tehokkaampaa, taloudellisempaa ja turvallisempaa. Vuonna 2016 Rotatorin liikevaihto oli n. 73M € ja henkilökunnan määrä on 150.

Edustamamme tuotemerkit:

MERKKITUOTEVUODESTA
BomagMaantiivistyskoneet1967
TadanoAjoneuvonosturit ja henkilönostimet1971
Nissan (UniCarriers)Trukit1973
DINOHenkilönostimet1979
JLGHenkilönostimet1979
HitachiMaarakennuskoneet1983
FurukawaIskuvasarat ja purkupihdit1989
MerloKurottajat1995
Atlet (UniCarriers)Sisätrukit2004
MaedaMininosturit2005
Hitachi SumitomoTela-alustaiset nosturit2007
BellDumpperit2008
Combi Wear PartsKauhojen kulutusosat2012
Holland LiftSaksilavat2014
TrackunitKalustonhallinta2015
JohnstonImulakaisukoneet2016

Noudatamme Teknisen Kaupan yleisiä myyntiehtoja. TK Yleiset 2010